Urakkaan sisältyi kaikkien kolmen kanien isommalla alueella olevian pesäkoppien siirtäminen toisiin paikkoihin sekä koko lattiapinta-alan siivoaminen irtoheinistä. Pissipaikat siivottiin talikolla ja tilalle laitettiin uutta turvetta alle sekä hamppukuiviketta päälle.
Laitoin myös pesäkoppeihin uudet turpeet ja hamppukuivikkeet. Yhteen koppiin laitoin kokeeksi kuivikkeen päälle vielä vähän rutirexiä. Sillä olisi tarkoitus "lämmittää" pesäkoppeja tulevana talvena. Saa nähdä onko liian voimakkaan hajuista kanien nenään.
Pääasiallisena kuivikkeena "lattialla" tulee toimimaan turpeen päällä oleva olki. Olki tulee nyt olevan hamppukuivikkeen päälle.
Aiempina talvina on turpeen päällä ollut purua mutta kanit aivastelevat ja joidenkin silmät alkavat punoittamaan. Hamppukuivike on ihan ok mutta se on liian kallista minun kukkarolleni jatkuvaan käyttöön.
Vielä pitää mennä purkamaan toinen kanien kanilan etupuolella oleva sisäänmenotasanne. Se suljetaan kokonaan siksi että se tulee jäämään vuohien alueelle. Siitä saamme katon kanilan toisella puolella olevaan ulosmenotasanteeseen.
Haluan myös pestä kanilan ikkunan, se on tosi likainen.
Ennen talven tuloa pitää rakentaa yksi iso lämpöeristetty pesäkoppi johon tulee lämmitys ja vesipullot.
Lisäksi etupuolen sisäänmenotasanteesta pitää tehdä suojainen tuulikaappi että talven viima ei pääse puhaltamaan suoraan sisälle kanilaan.
sain kamalan tappelun jälkeen lisättyä kuvat koneelta tähän mutta jostain syystä ne ovat väärässä järjestyksessä.
Viimeinen kuva on ensin ja ensimmäinen kuva viimeisenä :D
Tässä on jo valmista, kaneilla "puhtaat lakanat." |
Vihreäkattoinen kehitelmä poistetaan kokonaan |
Pesäkopit uudessa paikassa. Niiden takana on vuohien tuleva alue. |
Pesäkopin uusi paikka |
Uudet kuivikkeet |
Tähän pesäkoppiin laitoin turpeen ja hampun päälle kokeeksi Rutirexiä |
Tässä kaivetaan pesäkopille uutta paikkaa |
Kanit ihmeissään |
Varmaan parikymmentä kottikärryllistä lähti tavaraa |
Tämäkin pesäkoppi piti siirtää |
Rentukka oli ihmeissään kun nostin pesäkopin pois |
Papanakontrolli. Hyvältä näyttää. |
Vuohet tulevat 12 viikkoisina maaliskuussa. Sitä ennen on vielä jaettava alue niin että kanit eivät pääse vuohien sekaan. Tai lähinnä että vuohet eivät pääse syömään kanien ruokia :)
Sain myöhemmin kanitarhassa haahuillessani ihan kuningasidean jolla vuohet pääsevät kesälläkin laitumelta navettaan sisälle mutta kanit eivät pääse sinne laitumelle. Ja kanit pääsevät kulkemaan tarhaan sekä kanilan etuosasta että takaosasta ja pääsevät kiertämään vapaasti koko tarhan alueella mutta vuohet eivät pääse kanien pikkutarhan puolelle jossa on matalampi verkkoaita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti