Karkulainen |
Olen pähkäillyt että miten kannattaisi tehdä poikakanien kastroinnin varoajan jälkeen niiden totuttaminen tyttöihin ennen kuin ne voidaan päästää samaan tilaan.
Pippuri ratkaisi osan ongelmasta puolestamme. Se oli ryöstäytynyt sinne -ei kenenkään maalle-.
Ihmettelin kun menin tekemään iltakanilaa ja sitä ei näkynyt missään. Mini vaan tuli syömään vihreää.
Mulla oli Oiva mukana ja kohta alkoi kuulua ulkoa vinkumista.
Ihmettelin että mitä se nyt siellä vinkuu kun ei tarhassa ole yhtään kania. Eikä se muutenkaan ole kanien perään vinkunut.
Menin ulos katsomaan niin Oiva "osoitti etusormella" sitä tyhjää tarhaa että "Katso mamma! Tuolla on kani!"
Ja siellähän Pippuri olikin.
Emme saaneet sitä kiinni emmekä myöskään ajettua tekemästämme aukosta takaisin omalle puolelleen joten päätimme poistaa väliverkon kokonaan. Pojat saavat nyt sitten ainakin viikon verran tehdä tyttöjen kanssa tuttavuutta verkon läpi.
Nyt on ihan epistä kun kahdella pojalla on 200 neliötä tarhaa ja 9 tyttöä ovat 40 neliössä.
Jossain vaiheessa pitäisi uskaltautua poistamaan tyttöjen tarhan yksi verkkoseinä niin että kaikki pääsevät samaan tilaan. IIK.
Yksin suuressa maailmassa |
Tuosta oli livahtanut |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti